Kävimme neiti M:n kanssa pyynnöstäni keskustelun, jossa selvitimme suhteemme tilaa. Sanoin, että hän on loistotyyppi, mutta en ole ihastunut häneen. Hän vastasi olevansa täysin samaa mieltä. Asia mistä emme olleet aivan samaa mieltä oli se, että voisiko tilanne muuttua. Hän oli kovin toiveikas, että näin voisi käydä ja minä vähemmän, mutta varmasti on molemmille parempi jatkaa ihan puhtaasti kaveripohjalta. Kun ei syty niin ei syty.
Tällainen keskustelu on omiaan muodostumaan johdannoksi kysymykselle "mikä minussa sitten oli vikana?". En tiedä kuinka hedelmällisiä tällaiset keskustelut voivat parhaimmillaan olla, mutta pahimmillaan varmasti polttavat sillat mennessään. Tohdin sanoa, että neiti M:ssä ei ollut mitään vikaa, vaan vika oli minussa. Edellisten suhteiden kokemuksella väittäisin, että räjähtävä alku on tärkeä osa suhdetta. Jos sellainen puuttuu, niin myöhemmin ei ole tarjolla kuin räjähtäviä loppuja.
Sanottakoon nyt vielä tämä, että nainen ei saa olla helppo. Jos mies ei tunne ansainneensa naisen luottamusta omalla työllään ja tuskanhiellään, niin saalistajan vaisto ei saa koskaan tarpeekseen. Jos mies onnistuu kaatamaan elämänsä naisen pitkällisen viivytystaistelun tuloksena, niin sitä ei kumpikaan osapuoli unohda ikinä. Kun mies on kerran sen työn tehnyt, niin toista ei tule heti kaipaamaan. Sen verran laiskoja nämä saalistajat ovat.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti